”Haluaisin aina joku korjaa suomeksi oikeinkirjoitustani ja puhumistani”

22.03.2024
Salla Tieva

Artikkelin on kirjoittanut Luetaan yhdessä -verkoston vapaaehtoinen Tarja Hailikari.

Tarja Hailikari vapaaehtoistyön touhussa.

Moni maahanmuuttaja kaipaa kesällä mielekästä tekemistä ja suomen kielen harjoitusmahdollisuuksia

Monille maahanmuuttajille suomalaisten loma-ajat voivat olla yksinäisiä ja ikäviä. Kaikilla ei ole
täällä perhettä, jonka kanssa viettää aikaa, eivätkä suomalaisten kesänviettotavat ole tuttuja tai
kulttuurillisista tai taloudellisista syistä mahdollisia. Monen suomen kielen oppiminen saattaa jopa
taantua lomien aikana, kun kieltä ei pääse käyttämään työssä, koulutuksessa tai
harrastusryhmissä.

Työelämässä tarvitaan kirjoitustaitoa

Maahanmuuttajia tarvitaan kasvavassa määrin erilaisissa työtehtävissä Suomessa ja monet heistä
ovat hyvin koulutettuja. Työelämässä oman alan asiantuntijuus ja taito puhua suomea eivät
kuitenkaan usein riitä, sillä kaikkea dokumentoidaan ja kaikesta viestitään kirjallisesti. Koska puhutun kielen taito kehittyy ihmisillä yleensä kirjoittamista nopeammin, puuttuu usealta jo tarvittavan puhekielen taidon omaavalta maahanmuuttajalta työelämän vaatimusten mukainen kirjoitustaito.

Ensimmäisellä Harjoittele kirjoittamista -kurssilla vastattiin uutisartikkeleita koskeviin kysymyksiin

Edellä mainitut ajatukset mielessäni halusin joululomalla testata uudenlaista Luetaan yhdessä
-toimintamuotoa – sähköpostitse toteutettua Harjoittele kirjoittamista -kurssia.
Kurssin osanottajat saivat neljänä peräkkäisenä perjantaina sähköpostiinsa linkin Selkosanomien
uutiseen sekä muutaman artikkeliin liittyvän kysymyksen, joihin pyysin heitä vastaamaan 7-40
sanalla seuraavaan keskiviikkoon mennessä. Artikkelit käsittelivät helikopterilääkärin toimintaa,
rahamarkkinoita, ilmastonmuutosta ja presidentinvaaleja. Tehtävien valmistelu oli hauskaa ja
suunnittelin ne pääosin jo ennen kurssin alkua.

Vastaukset saatuani lähetin vastaajalle 1-4 päivän kuluessa yksilöllisen palauteviestin, jossa olin
hänen vastaustensa alle kirjoittanut mahdollisen parannusehdotuksen eli sen, miten sanat ja
lauseet tulisi kirjoittaa hyvällä suomen kielellä. Huomasin usein pohtivani sitä, mitä
parannusehdotuksia vastaajalle ehdottaisin niin että hänen tekstinsä säilyisi mahdollisimman
alkuperäisenä, mutta olisi kohtuullisen hyvää suomen kieltä. Jos virheitä ei ollut, jaoin
peukutuksia!

Ohjaaja voi joustavasti ajan tai paikan rajoittamatta tukea kielen opiskelua

Vastauksia sain keskimäärin seitsemän viikossa. Yhden palauteviestin valmistelu kesti keskimäärin
ehkä 30 min, joten aikaa meni yhteensä noin 3,5 h viikossa, mutta se jakautui itse valitsemiini
ajankohtiin. Työmäärä oli mielestäni sopiva, mutta enempää aikaa olisi ollut vaikea järjestää.

”Tarvitsemme enemmän kurssit kuin tämä”

Useassa kurssipalautteessa toivottiin samantyyppistä toimintaa myös tulevaisuudessa. Joulun ajan kurssille osanottajat saatiin helposti. Luetaan yhdessä -toimisto toteutti somessa
lyhyen mainoskampanjan ja itse kerroin kurssista tiistain Zoom-ryhmässä. Kurssille ilmoittautui
parissa päivässä yhdeksän ohjattavaa, joista kahdeksan osallistui tunnollisesti.
Kesäkuulle suunnitellulle neliviikkoiselle kurssille saadaan todennäköisesti helposti ensimmäistä
pilottikurssia enemmän osanottajia. Tällöin kurssin ohjaajiksi tarvittaisiin kuitenkin lisää
vapaaehtoisia.

Haluatko sinä olla hyödyksi myös kesällä?

Olisiko sinulla kiinnostusta kesän alussa valmistella 1-2 harjoitustehtävää ja antaa viikoittain
sähköpostitse palautetta esim. 3-5 suomen kieltä opiskelevalle? Aiempaa kokemusta et tarvitse,
eikä sinun tarvitse olla suomen kielen (tai välimerkkien) ammattilainen – riittää, että itse tiedät
kirjoittavasi kohtuullisen hyvää suomen kieltä.


Päivitys artikkeliin 5.4.2024: Kurssille on löytynyt sopiva määrä vapaaehtoisia ohjaajia, eikä uusille ohjaajille ole tällä hetkellä tarvetta. Kiitos kaikille ilmoittautuneille ja kiinnostuneille!







Tilaa uutiskirje

Julkaisemme verkostomme vapaaehtoisille tarkoitettua uutiskirjettä viisi kertaa vuodessa.
Valitse uutiskirje:

Sähköpostiosoitteesi: