Lahden Luetaan yhdessä -toiminta tänä vuonna 15 vuotta

04.09.2026
Salla Tieva

Lahdessa on ollut Luetaan yhdessä -toimintaa jo huimat 15 vuotta. Ensimmäinen Luetaan yhdessä -ryhmä perustettiin Lahteen vuonna 2011 ja tätä nykyä kaupungissa toimii kolme ryhmää. Ryhmiä ohjaa noin 30 vapaaehtoista ja suomen oppijoita on riittänyt runsain määrin kaudesta toiseen. Merkkivuotta juhlistettiin Lahden ryhmien yhteisellä juhlalla kevätkauden loppupuolella.

Kuvan vapaaehtoiset ovat olleet Lahden Luetaan yhdessä -toiminnassa mukana alusta alkaen ja opettavat yhä. Kuvassa vasemmalta oikealle: Anneli Einiö, Marjatta Haahtela, Maritta Tikkinen-Ari, Eeva Honkasalo, Kirsti Heikkilä ja Sinikka Koskinen. Kuva: Salla Tieva

Toiminta laajeni nopeasti

Lahden ensimmäinen Luetaan yhdessä -ryhmä käynnistyi tammikuussa 2011 Lahden kansanopiston tiloissa. Keskiviikkoaamupäivisin kokoontuneen naisille suunnatun ryhmän perustivat Kirsti Heikkilä, Eeva Honkasalo, Ulla Kivekäs ja Sinikka Koskinen. Ensimmäisen kevätlukukauden päättyessä ryhmässä oli kirjoilla jo 21 opiskelijaa kymmenestä eri lähtömaasta. Vapaaehtoisten määräkin oli tässä kohtaa jo tuplaantunut, sillä mukaan oli houkuteltu uusia ohjaajia.

Jo vuoden kuluttua ensimmäisen ryhmän käynnistymisestä aloitettiin toinen ryhmä tiistai-iltaisin. Kolmas, tällä kertaa miehille suunnattu ryhmä, perustettiin vuonna 2014 ja heti seuraavana vuonna vielä toinen. Tästä vuoden kuluttua mukaan liittyi opettajia ja turvapaikanhakijoita Hennalan vastaanottokeskuksesta – toiminta kasvoi entisestään. Syksyllä 2018 ryhmät siirtyivät kansanopiston rakennuksesta Artellin tilaan ja samalla sysäyksellä kaikki ryhmät avattiin sekä naisille että miehille. Vuonna 2019 perustettiin vielä yksi aamupäiväryhmä torstaipäiviin.

Kirsti Heikkilä kertoo, että hänet innosti toimintaan aikanaan oma perhehistoria sekä kokemukset elämän varrelta. Kirsti kokee saaneensa aina ystävällistä kohtelua ulkomailla työskennellessään ja lomaillessaan, ja se on vahvistanut hänen haluaan kohdella Suomeen muuttaneita vastaavalla tavalla. Lisäksi tutustuminen kurdilaiseen perheeseen 90-luvun Suomessa osoitti, minkälaiselle tuelle maahan muuttaneilla saattaa olla tarvetta. Kirstille onkin ollut tärkeää toimia suomen kielen sekä suomalaisten tapojen ja kulttuurin opastajana ja edesauttaa sillä tavoin uusien suomalaisten kotoutumista.

Koronapandemiasta uuteen nousuun

Koronapandemia järisytti paitsi koko maailmaa myös Luetaan yhdessä -toimintaa vuosien 2020-2022 välillä. Ryhmät olivat välillä tauolla, välillä kokoontuivat koronarajoitteiden puitteissa. Vuonna 2021 viimeisetkin ryhmät siirtyivät nykyisiin kokoontumistiloihin Lahden palvelutorille kauppakeskus Trioon ja vuoden 2022 alusta alkaen opetus on jatkunut tauotta kolmessa eri ryhmässä, jotka kokoontuvat tiistai-iltaisin sekä keskiviikko ja torstai aamupäivisin. Vuoden 2025 aikana ryhmissä kävi yhteensä 100 suomen kielen oppijaa lähes 30 lähtömaasta. Vaikka opetusryhmät toimivat itsenäisesti, ryhmillä on ollut yhteisiä pikkujoulu- ja vappujuhlia sekä vapaaehtoisten keskustelutilaisuuksia.

Myös Lahden Luetaan yhdessä -toiminnan 15-vuotisjuhla oli yhteisponnistus. Vapaaehtoiset järjestivät keväällä 2026 juhlavuoden kunniaksi tilaisuuden, jossa muisteltiin kuvien ja historiikin avulla Lahden Luetaan yhdessä ‑toiminnan tähänastista matkaa lähes kolmenkymmenen nykyisen vapaaehtoisen kesken. Tilaisuudessa myös kukitettiin pitkään mukana olleita opettajia ja nostettiin malja yhteiselle työlle. Opettajien oman juhlan jälkeen vuorossa oli kaikille avoin tilaisuus, johon saapui useita kymmeniä ryhmien opiskelijoita ja heidän läheisiään. Ohjelmassa kuultiin entisten opiskelijoiden koskettavia puheenvuoroja, laulettiin yhteislauluja ja herkuteltiin vappuherkuilla.

Juhlassa kuultiin entisten opiskelijoiden kokemuksia Luetaan yhdessä -ryhmistä ja kotoutumisesta. Kuva: Salla Tieva

Juhlien tunnelma oli eläväinen, iloinen ja lämmin Trion palvelutorin salin ollessa tupaten täynnä ihmisiä. Juhla oli vaikuttava osoitus siitä, mihin pitkäjänteisellä, osaavalla ja sydämellisellä vapaaehtoistyöllä voidaan päästä. Lahden Luetaan yhdessä -vapaaehtoiset ovat rakentaneet 15 vuoden aikana merkittävän osallistumisen ja oppimisen paikan, johon kaikki voivat kokea kuuluvansa. Tämä todella näkyi tilaisuudessa.

Lähes kolmekymmentä vapaaehtoista nousi juhlassa yhtä aikaa lavalle lausumaan kevätrunoja. Kuva: Salla Tieva

Sitoutuneet vapaaehtoiset toiminnan ytimessä

Lahden Luetaan yhdessä -ryhmien kahdeksasta alkuperäisestä vapaaehtoisesta peräti kuusi on yhä mukana toiminnassa. Se on suorastaan mykistävää. Mikä on Lahden ryhmien salaisuus?

Kirsti Heikkilä pitää Luetaan yhdessä- toimintaa sekä tärkeänä että mielenkiintoisena. Kirsti kokee, että vapaaehtoiset saavat toiminnasta myös paljon itse, kuten uutta tietoa muista kulttuureista ja opiskelijoiden lähtömaista. Olennaista on Kirsin mukaan myös se, että opiskelijat arvostavat opetusta ja heiltä saatu hyvä palaute auttaa jaksamaan vapaaehtoistyössä. Kiitosta on tullut vielä pitkän ajan päästäkin: ”Kun tapaamme kaupungilla entisiä oppilaitamme vuosien takaa, he edelleen kiittävät meitä ja kertovat, miten opetuksemme auttoi heitä eteenpäin opinnoissa ja elämässä muutoinkin”, kertoo Kirsti.

Kirstille merkittävä seikka on lisäksi ollut, että toiminnassa on opettajina mukavia ihmisiä ja heistä on saanut uusia ystäviä. Samoilla linjoilla on niin ikään toiminnassa ensimmäisestä vuodesta alkaen opettanut Maritta Tikkinen-Ari. ”Saan jakaa tämän työn ihmisten kanssa, jotka jakavat samaa arvomaailmaa ja joista olen löytänyt kestäviä ystävyyksiä niin vapaaehtoisten ohjaajien kuin oppijoidenkin joukosta. Toiminta on myös lisännyt ymmärrystäni eri kulttuureista saapuviin ihmisiin ja heitä koskeviin haasteisiin”, Maritta kuvailee.

Maritta kokee, että kerran viikossa kokoontuva ryhmä rytmittää mukavasti mutta lempeästi eläkeläisen elämää. Lisäksi hän kertoo, että oppijoiden edistyminen ja innostus tarttuvat ja ryhmästä saa palata aina hyvillä mielin kotiin. ”Näen työssäni merkitystä, mikä on mielenterveystyötä parhaimmillaan — myös omalla kohdallani! Voin suositella tätä vapaaehtoistyötä kaikille, jotka ovat valmiita avartamaan näkemyksiään.”

Luetaan yhdessä -verkosto toivottaa Lahden ryhmille sylin täydeltä onnea ja lukuisia menestyksekkäitä toimintavuosia myös tulevaisuudessa! Sydämellinen kiitos kaikille Lahdessa toimiville ja toimineille vapaaehtoisille tärkeästä työstänne. Kiitämme myös ryhmien nykyistä yhteistyökumppania Lahden kaupunkia sekä kaikkia matkan varrella olleita kumppaneita toiminnan mahdollistamisesta.

Artikkelin lähteenä toimi historiikki, jota on ollut kokoamassa Mirjami Tiainen, Kirsti Heikkilä, Anneli Einiö, Eeva Honkasalo, Sinikka Koskinen ja Maritta Tikkinen-Ari. Lisäksi artikkelia varten on haastateltu Kirsti Heikkilää ja Maritta Tikkinen-Aria.


Tilaa uutiskirje

Julkaisemme verkostomme vapaaehtoisille tarkoitettua uutiskirjettä viisi kertaa vuodessa.
Valitse uutiskirje:

Sähköpostiosoitteesi: