Yhteisön voima kannattelee poikkeusoloissa

15.03.2021
Iina-Ruusa Pyykkönen

Kontaktimuotoisia ryhmiä järjestävä vapaaehtoisten verkosto tuntuu äkkisilmäyksellä olevan herkkä maailman mullistuksille. Vuosi 2020 oli moni tavoin opettelun ja sopeutumisen aikaa, mutta myös tilaisuus oppia uutta ja tulla yhteen uusin tavoin. Mitkä olivat valttikortit, joilla selvisimme viime vuodesta? Mitä opimme ja miten opit vaikuttavat toimintaamme tulevaisuudessa? 

Lahden ryhmän opiskelijoita maskeissaan

SUUNNANVALINTA JA SOPEUTUMINEN 

Pohdimme keväällä, käytämmekö poikkeusaikaa kehitystyöhön vai koetammeko luovia uudessa tilanteessa toimintaamme muokaten. Valitsimme jälkimmäisen linjan mottonamme “toiminta jatkuu, tavalla tai toisella”. Puolellamme oli myös vuodenaikoihin liittyvä luonnollinen toiminnan rytmittyminen. Pystyimme keväällä pilotoida etätoimintaa ja skenarioida syksyyn erilaisia vaihtoehtoisia toimintamalleja. Kesällä suunnittelutyö jatkui. Syksyllä olimme valmiita toimintaan etäryhmissä ja kontaktiryhmissä alueilla, joilla tautitilanne sen salli. 

ENNAKOINTI  JA DIGILOIKKA

Verkosto oli kouluttanut ryhmiä valtakunnallisesti digitaalisten oppimisaineistojen käyttöön jo ennen epidemiaa. Lisäksi koulutusten jälkeen ehdittiin läpiviedä tablettipilotti, jossa laitteita kokeiltiin ryhmissä. Näistä syistä asenneilmapiiri oli kentällä myönteinen ja luottavainen. Vapaaehtoisten Zoom-ohjaukseen ja koulutuksiin käytettiin paljon resursseja ja koulutustilaisuudet vetivät mukavasti väkeä, kun niihin pystyi osallistua kätevästi omalta kotisohvalta. Luetaan yhdessä -etäopetusryhmien toiminta vakiintui syksyllä 2020 nykyiseen muotoonsa mukaillen perinteistä konseptia. 

MOTIVOITUNEET JA SITOUTUNEET VAPAAEHTOISET

Luetaan yhdessä on ollut ja on tekijöidensä näköinen verkosto. Vapaaehtoisemme ovat valtakunnallisessa mittakaavassa erittäin sitoutuneita ja motivoituneita. Ryhmämuotoinen etäopetus alkoi vantaalaisten vapaaehtoisten ja kirjaston yhteistyönä ja sen oppien avulla kehitettiin lisää ryhmätoimintaa Zoomiin. Hurjan suosittu kielikahvila kokoontuu edelleen. 

Vapaaehtoisemme suhtautuivat turvallisuusseikkoihin vakavasti. Kokoontuvissa kontaktiryhmissä pidettiin turvavälejä, jakauduttiin entistäkin kompaktimpiin ryhmiin, käytettiin maskeja ja huolehdittiin hygieniasta. Ryhmien toiminta keskeytettiin ketterästi, jos tilanne niin vaati. Kuitenkin opiskelijoista ja toisistaan huolehtivat vapaaehtoiset tapasivat ulkona, kävivät retkillä ja kävelyllä. Toimisto pyrki tukemaan yhteisöllisyyttä järjestämällä pieniä, matalan kynnyksen virtuaalikahvitteluja. 

VIESTINTÄ  

2020 verkoston sosiaalisen median kanavat täydentyivät opiskelijoille kohdennetulla Instagram-tilillä. Lisäsimme julkaisutoimintaa siellä ja Facebookissa sekä pyrimme tehostamaan sisällöntuotantoa nettisivuilla. Erityisesti artikkeleita kirjoitettiin ja julkaistiin säännöllisesti. Myös uutiskirjeitä lähetettiin tavallista vuotta useammin, jotta turvallisuuteen ja rajoituksiin liittyvä informaatio tavoittaisi vapaaehtoiset ja yhteistyökumppanit tehokkaasti ja oikea-aikaisesti. Youtubeen ladattuja koulutustallenteita katsottiin yli 600 kertaa.

YHTEISTYÖ

Luetaan yhdessä verkoston toimintamalli on perustunut kumppanuuksille alueellisten toimijoiden, kuten järjestöjen, kirjastojen ja seurakuntien, kanssa. Etätoiminnan käynnistäminen suurella volyymilla ei olisi ollut mahdollista ilman samaa yhteistyötä. Kuten kontaktiryhmissäkin, kumppanit tarjosivat etäryhmille teknisen alustan ja viikottaista konkreettista apua Zoomin kanssa. Samalla osallistujia saatiin mukaan paikkakunnilta, joilla ei aiemmin ollut Luetaan yhdessä -toimintaa.


Tilaa uutiskirje

Julkaisemme verkostomme vapaaehtoisille tarkoitettua uutiskirjettä viisi kertaa vuodessa.
Valitse uutiskirje:

Sähköpostiosoitteesi: