Tekstitaidot kielen oppimisen alkuvaiheessa

21.05.2021
Iina-Ruusa Pyykkönen
Mitä tästä aikataulusta pitäisi ymmärtää?

Kevään viimeinen koulutus kokosi 20 kiinnostunutta vapaaehtoista tutkimaan teksti- ja ymmärtämistaitoja 29. huhtikuuta 2021. Koulutusilta oli itsenäinen jatko-osa viikkoa aiemmin pidetylle, monilukutaidon käsitettä avanneelle koulutukselle. Vuorovaikutteisessa koulutuksessa tarkasteltiin erilaisia tekstejä opiskelijan näkökulmasta ja mukana olivat etäryhmissämme aktiivisesti käynyt opiskelija Jelena Sprintsanu sekä konkarivapaaehtoinen ja suomen kielen opettaja Virve Vainio.

Tekstien ymmärtämisen ensimmäinen edellytys on sujuva lukutaito. Jos sanojen lukeminen on työlästä ja sahaavaa, on tekstin ymmärtäminenkin vaikeaa. Tällaisessa tilanteessa kaikki oppijan ajattelukapasiteetti kuluu siihen, että hän saa yksittäisistä tavuista ja sanoista selvää. Teksien ymmärtämisen kannalta olisi erittäin tärkeää harjoitella lukutaito sujuvaksi uudella kielellä, esimerkiksi lukemalla ääneen mahdollisimman paljon ja kuuntelemalla samaa tekstiä toisen lukemana. Alusta alkaen on hyvä oppia tekstiyksiköiden nimitykset: äänne, tavu, sana, lause, virke, kappale.

Lukemista ja luetunymmärtämistä helpottaa myös tekstielementtien hahmottaminen. Kun erottaa tekstistä otsikon, väliotsikon, vuorosanan tai kuvan ja kuvatekstin, voi silmäilemällä päätellä esimerkiksi tekstin aiheen. Ennakointi on hyvä lukustrategia, sillä se auttaa orientoitumaan tekstiin ja aktivoi muistista sanastoa, jota aihepiiriin liittyy. Tekstilajien nimeäminen on fiksua, jotta tekstilajeihin liittyvä tieto auttaa oppijaa omalta osaltaan ymmärtämisessä.

Lukemisstrategiat ovat hieman edistyneemmille oppijoille erittäin hyödyllinen apukeino ottaa haltuun vaikeampiakin tekstejä. Lukustrategioita on paljon ja yleensä harjaantunut kielenoppija myös kehittää omia strategioitaan. Yleisin tieto- ja mediateksteihin liitetty strategia on ns. ennakoi, silmäile, lue, kertaa -strategia. Siinä tekstiin syvennytään vaiheittain ja ymmärtämistä helpotetaan nimenomaan ennakoinnilla ja tekstielementtejä silmäilemällä.

Koulutustallenne on katsottavissa tästä linkistä Youtubessa. Alustuksen jälkeen ruodimme yhdessä erilaisia tekstejä sen kannalta, miten niitä voisi hyödyntää ryhmissä. Antoisia opiskeluhetkiä!


Tilaa uutiskirje

Julkaisemme verkostomme vapaaehtoisille tarkoitettua uutiskirjettä viisi kertaa vuodessa.
Valitse uutiskirje:

Sähköpostiosoitteesi: