Najleh Feisali on vuoden 2021 opiskelija

09.11.2021
Henna-Maija Syrjälä

Luetaan yhdessä -verkoston vuoden 2021 opiskelijaksi on valittu Najleh Feisali. Valinnan tehnyt Luetaan yhdessä -verkoston ohjausryhmä perustelee valintaansa Feisalin säännöllisellä ja motivoituneella osallistumisella Luetaan yhdessä -toimintaan. Feisali saa tunnustusta myös kehittyneestä kielitaidostaan ja perheen hyvinvoinnin lisäämisestä esimerkillisen osallisuuden ja taitojen kehittymisen myötä.

Kuvassa Najleh Feisali ja Luetaan yhdessä -verkoston toiminnanjohtaja Sanna Laukkanen verkoston valtakunnallisessa seminaarissa Helsingin Global hotel Artissa 30.10.2021.

Najleh Feisali on kotoisin Iranista. Hän on muuttanut Suomeen vuonna 2005. Kaikki Feisalin kolme lasta, 14- ja 15-vuotiaat tytöt ja 8-vuotias poika, ovat syntyneet Suomessa. Vuosien varrella Feisali on osallistunut suomen kielen ryhmiin Turun Aikuiskoulutuskeskuksessa. Aktiivisempi kielen oppiminen alkoi kuitenkin Feisalin liittyessä Kaarinan Hovirinnassa Sateenkaarikoto ry:n tiloissa kokoontuvaan Luetaan yhdessä -ryhmään vuonna 2017.

– Kielen oppiminen on helpottanut monia arkisia asioita. Kaupassa käyminen ja lasten asioiden hoitaminen on nyt huomattavasti sujuvampaa. Viime vuonna suoritin suomenkielisen autokoulun ja nyt minulla on ajokortti!

Sateenkaarikodon tiloissa tapaavassa Luetaan yhdessä -ryhmässä on ollut mahdollista opetella myös tietokoneen käyttämistä. Nykyään Feisali hoitaakin sujuvasti esimerkiksi viranomaisasioitaan Internetissä. Luetaan yhdessä -ryhmän lisäksi Feisali on opiskellut suomen kieltä myös kotona.

– Katson televisiosta suomenkielisiä ohjelmia ja luen selkokielellä kirjoitettuja kirjoja. Oppikirjoista minun suosikkejani ovat olleet ”Päivää! Suomea aikuisille” ja Palataan! Suomea aikuisille” -kirjat.

Opettaja on arvioinut Feisalin kielitaidon olevan tällä hetkellä tasolla B1. Feisalilla on suunnitelmissa jatkaa ainakin kevään ajan opintoja itsenäisesti ja Sateenkaarikodon Luetaan yhdessä -ryhmässä. Tulevaisuudesta juteltaessa hän kertoo haaveilevansa jatko-opinnoista kauneudenhoitoalalla.

Feisali on kiitollinen Luetaan yhdessä -ryhmän opettajille, jotka ovat mahdollistaneet hänelle aktiivisen kielen oppimisen jo yli neljän vuoden ajan.

Luetaan yhdessä -verkosto kiittää Najleh Feisalia ryhmään osallistumisesta ja onnittelee mitä lämpimimmin valinnasta vuoden vapaaehtoiseksi!

Lähde: ”Vuoden opiskelija -palkinto Kaarinaan maahanmuuttajanaiselle” -uutinen, Kaarina-lehti 3.11.2021.


Tilaa uutiskirje

Julkaisemme verkostomme vapaaehtoisille tarkoitettua uutiskirjettä viisi kertaa vuodessa.
Valitse uutiskirje:

Sähköpostiosoitteesi: