Etäohjausta ja webinaareja - poikkeuskevään kiireitä verkostossa

15.05.2020
Iina-Ruusa Pyykkönen

Epidemiatilanne pakotti verkostomme pysäyttämään kaiken ryhmätoiminnan maaliskuussa. Digitaalisen kielenopetuksen pilotit alkoivat jo huhtikuun alussa: yhdistimme onnistuneesti 15 vapaaehtoisohjaaja–opiskelijaparia ja he aloittivat yhteistyön videopuheluina Skypen kautta. Maaliskuussa aloitimme myös ryhmämuotoisen ohjauksen kokeilut Zoomilla. Olemme tarjonneet etäohjaukseen monenlaista apua vapaaehtoisille. Tekniikkaa harjoiteltiin yhdessä ennen ohjauksen aloittamista ja mukaan lähteneille tarjottiin kattava lista ideoita ohjaustuokioiden sisällöstä. Myös vertaistukea oli saatavilla vapaaehtoisten yhteisen kahvihetken muodossa, etäyhteyksien avulla sekin.

Olemme saaneet etäohjauksen käynnistämisestä erittäin hyvää palautetta. Siihen osallistuneet vapaaehtoiset ovat kokeneet tekniikan helppokäyttöiseksi ja lähes kaikki mukana olleet oppijat sitoutuivat toimintaan hyvin.

28. huhtikuuta verkostossa aloitettiin kolmen webinaarin sarja. Yhteensä webinaareja seurasi yli 150 katsojaa. Ensimmäisessä Zoom-webinaarissa oli vieraana vapaaehtoisia, jotka ovat rohkeasti kokeilleet suomen kielen ohjausta etäyhteyksien varassa. Keskustelimme webinaarissa heidän kokemuksistaan ja saimme runsain mitoin käytännön vinkkejä etäopetukseen. Alla olevasta linkistä pääset katsomaan tallenteen, jos etäohjaus kiehtoo!

Etäohjauksen mahdollisuudet -webinaaritallenne

Kaikki webinaaritallenteet listana (linkkilistan alla)


Tilaa uutiskirje

Julkaisemme verkostomme vapaaehtoisille tarkoitettua uutiskirjettä viisi kertaa vuodessa.
Valitse uutiskirje:

Sähköpostiosoitteesi: