Sukellus selkosuomeen

Sukellukseni selkosuomeen alkoi tästä Selkokeskuksen toiminta-ajatuksesta. Kehitysvammaliiton alaisen Selkokeskuksen järjestämä ja Opetushallituksen rahoittama kurssi Selkokieltä opetukseen! oli lähinnä opettajille tarkoitettu, mutta ilokseni mahduin mukaan. Oppia tuli runsaasti, kiitos taitavien kouluttajiemme Ella Airaksisen ja Henna Karan sekä etätehtäviämme asiantuntevasti kommentoineen kustannustoimittaja Jenni Saarilahden.

Peilaan seuraavassa kurssilla oppimiani asioita omaa vapaaehtoistyötäni vasten ja poimin kurssin sisällöstä minua erityisesti puhutelleita aiheita. Monet niistä ovat varmasti verkostomme vapaaehtoisille jo oman kokemuksen kautta tuttuja, mutta ehkä onnistun nostamaan esille jonkin uudenkin näkökulman. Viittaan tekstissä kielenoppijoihin vaihtelevasti sanoilla keskustelukumppani (tai keskustelija), kuulija ja vastaanottaja sen mukaan, missä roolissa he selkokieltä käyttävän vapaaehtoisohjaajan näkökulmasta kulloinkin ovat.

Selkokielen tarve yhteiskunnassa

Selkokieli on määritelmän mukaan suomen kielen rakenteeltaan, sisällöltään ja sanastoltaan yleiskieltä helpommin ymmärrettävä muoto. Se palvelee monia erityisryhmiä, esimerkiksi kehitysvammaisia ja muistisairaita henkilöitä sekä suomen kielen oppijoita. Suomessa arvioidaan olevan jopa 750 000 selkokieltä tarvitsevaa henkilöä – valtava määrä siis. Valtava määrä ihmisiä, joiden yhdenvertaisen osallistumisen, palvelujen käyttämisen ja oppimisen mahdollisuudet saattavat jäädä toteutumatta kielen vuoksi. Kurssin aikana moni meistä kurssilaisista tosin totesi, että monissa tilanteissa selkokieli itse asiassa palvelee useimpia meistä.

Käytimme kurssilla selkokielisen tekstin laatimiseen jonkin verran enemmän aikaa kuin puheen ja vuorovaikutuksen kysymyksiin. Luetaan yhdessä -verkoston vapaaehtoisina tarvitsemme kuitenkin ennen kaikkea selkopuheen taitoa. Keskityn siihen, vaikka monia kiinnostavia ja tärkeitä teemoja jääkin tästä syystä käsittelemättä.

Kolme sisäkkäistä kehää

Ajattelen selkokielistä vuorovaikutusta Luetaan yhdessä -ryhmässä kolmena sisäkkäisenä ja samanaikaisesti vaikuttavana kehänä, jotka ovat

• ennakoiva pohdinta
• valmistautuminen
• konkreettinen vuorovaikutustilanne

Ennakoiva pohdinta

Uloimmalla kehällä ovat selkokielisen vuorovaikutuksen luonnetta ja omaa viestijäkuvaamme koskevat käsityksemme. Ne vaikuttavat toimintaamme ja meidän on hyvä olla niistä tietoisia.

Ensimmäinen ja tärkein asia selkokielisessä vuorovaikutuksessa on aina vastaanottajan asemaan asettuminen niin, ettei viesti yli, ali eikä ohi. Mitä meidän kielenoppijamme jo entuudestaan tietää, mitä hän odottaa, toivoo, mitä ehkä jännittää? Toinen kysymys on, millaisia keskustelijoita ja millaisia kuuntelijoita olemme. Jaksammeko kuunnella vai onko meillä kiire päästä itse ääneen? Kolmantena pohdittavajana taustatekijänä on vuorovaikutustilanteen epäsymmetria, vapaaehtoisohjaajan ja kielenoppijan erilaiset kielelliset resurssit. Luetaan yhdessä -ryhmissä epäsymmetria saattaa kielen ohella olla myös moniperustaista ja liittyä esimerkiksi ohjaajan ja oppijan suhteeseen. Vapaaehtoisohjaaja voi olla huomattavasti kielenoppijaa vanhempi ja joka tapauksessa oppijan näkökulmasta opettajan eli auktoriteetin roolissa. Monessa kulttuurissa nämä tuovat arvostusta. Tämä asetelma on hyvä tiedostaa. Oppija saattaa silkasta kunnioituksesta asettua passiivisen ja kiitollisen vastaanottajan rooliin ja ikään kuin luovuttaa pois oman toimijuutensa vuorovaikutustilanteessa.

Oppituokioon valmistautuminen

Keskikehälläon oppituokioon valmistautuminen. Selkopuhe elää hetkessä eikä sitä voi valmistella samalla tavalla kuin selkotekstiä. Selkopuheen ominaispiirteitä voimme kuitenkin ottaa valmistautumisessa huomioon.

Miten orientoimme keskustelukumppanimme päivän aiheeseen? Miten jäsennämme oppituokion sisällön? Entä mikä aihepiirissä, sen sanastossa, rakenteissa tai sisällössä ehkä tuottaa vaikeuksia ja miten vaikeuksia voi auttaa ratkomaan?

Orientoinnissa esitellään tapaamiskerran teema tai aihe ja kerrotaan, mitä oppituokion aikana on tarkoitus tehdä. Tekstiin orientoinnin apuna voi käyttää tekstiin liittyvää kuvaa, videota, tekstin otsikkoa tai pääkäsitteitä. Aina on tärkeä kartoittaa, mitä oppijat jo tietävät asiasta, ja lähteä tutusta liikkeelle.

Oppituokion sisältö on hyvä jäsentää ennakkoon ainakin suurin piirtein. Kun vaiheet on suunniteltu etukäteen, voi edetä järjestyksessä asia kerrallaan. Suunnitelma ei aina tietenkään toteudu, mutta se on hyvä olla ohjeellisena olemassa. Siirtymät vaiheesta toiseen kannattaa tehdä näkyviksi esimerkiksi niin, että pitää pienen tauon ja kertoo tai näyttää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Toiminnan ennakoitavuus eli samanlaisina toistuvat rutiinit auttavat, samoin selkeä opetuspuhe ja ”ohjaussanat”: ensin, aluksi, seuraavaksi, lopuksi; kuuntele, toista, kysy parilta, vastaa. (Yleiskielessä ”toista” kuulostaa hiukan koiran kouluttamiselta, mutta opimme, että selkokielessä imperatiivin käyttöä ei tarvitse pelätä!)

Sen arviointi, mikä kielessä on helppoa tai vaikeaa, ei taivu yksinkertaisiin määritelmiin ja se myös vaihtelee oppijasta toiseen. Harjoitus tekee kuitenkin mestarin. Selkopuheessa suositaan lyhyitä ja konkreettisia sanoja ja vältetään pitkiä ja abstrakteja sanoja sekä kielikuvia. Puhutun kielen lauserakenteet ovat onneksi jo lähtökohtaisesti helpompia kuin kirjoitetun kielen, ja lyhyt kuka teki ja mitä -lausetyyppi on usein käyttökelpoisin. Selittämisen tarvetta voi silti jäädä, ja siinä konkretia ja esimerkit toimivat. Selityksen on hyvä olla mahdollisimman lyhyt, jotta keskustelukumppanin prosessointikuorma ei kasva liian suureksi.

Konkreettinen vuorovaikutustilanne

Aloitus

Aloitus on tärkeä. Rauhoita tilanne ja ole läsnä! Omassa vapaaehtoistyössäni huomaan yhä uudestaan, miten tärkeä tämä kehotus on. Saan itseni usein kiinni siitä, että järjestelen, touhuan ja hajotan kaikkien läsnäolijoiden keskittymisen. Materiaalit voi järjestää etukäteen ja jättää ne sitten hetkeksi syrjään, kun kohtaa keskustelukumppaninsa. Hymy, katsekontakti ja nimellä puhuttelu toimivat maskinkin takaa. Näin keskustelukumppanit ottavat paikkansa ja kokevat tulevansa nähdyiksi.

Palaute

Selkopuhe viittaa jo sanana moniin sen tunnistettaviin piirteisiin. Selkopuhuja puhuu ”selkoyleiskieltä” (siis murteen tai slangin sijaan), selvästi ja tarpeeksi hitaasti ja sanoo yhden asian kerrallaan. Keskustelukumppanin rohkaisu ilmein ja elein on tärkeää. Suomalainen palautekäyttäytyminen on moneen muuhun kulttuuriin verrattuna niukkaa ja jäyhää, ja saattaa hämmentää muualta tullutta. Liioitella ei tarvitse eikä toimia itselle epäluontevalla tavalla, mutta jälleen katsekontakti, kannustava nyökkäys, hymy tai peukutus kertoo, että ohjaaja on läsnä ja kuuntelee. Kielenoppija tarvitsee reagointiaikaa. Läsnäolo tarkoittaa myös kiireettömyyttä ja ajan antamista oppijalle.

Vuorottelu

Jos keskustelijoita on useita, ohjaajan vastuulla on varmistaa, että kaikki saavat tasavertaisen mahdollisuuden osallistua ja että keskustelussa vuorot ovat suunnilleen samanpituisia. Kielellisesti muita vahvemman keskustelijan, ohjaajan tai yksittäisen oppijan, ei pitäisi hallita tilannetta liian pitkillä puheenvuoroilla.

Vuorottelun tukeminen voi olla eri syistä haasteellista. Erityyppiset kysymykset (avoimet, yksilöidyt, kyllä tai ei -kysymykset) toimivat tässä apuna. Vuoron siirtyminen yksinomaan ohjaajan ja yksittäisen oppijan välillä on opetuskeskustelulle tyypillistä, mutta sulkee helposti ulkopuolelle muut oppijat. Tätä ”kuulustelumetodia” voi välttää esimerkiksi niin, että kun oppijat ovat orientoituneet aiheeseen eli heidän ennakkotietonsa ja -taitonsa on kartoitettu, jokin yksittäinen oppijan mielipide tai ajatus voidaan nostaa yhteiseen keskusteluun.

Lopuksi

Selkokeskuksen (www.selkokeskus.fi) sivuilla on kiinnostuneille tietoa ja ohjeita niin kirjoitetusta kuin puhutustakin selkokielestä. Leealaura Leskelän kirja Selkokieli – saavutettavan kielen opas (2019) kokoaa uusimman tiedon selkokielestä ja kielellisestä saavutettavuudesta. Lisäksi Selkokieltä opetukseen! -kurssi järjestetään taas ensi keväänä maalis-huhtikuussa, ja kurssille voi jo nyt ilmoittautua (https://bit.ly/opikekoulutukset). Suosittelen lämpimästi!

Luulen, että suuri osa meistä Luetaan yhdessä -vapaaehtoisista jakaa sen kokemuksen, että selkokielen käyttäjinä sukellamme aina aluksi altaan syvään päähän. Se jännittääkin hiukan, mutta varmuus kasvaa vähitellen. Toivon, että kurssikokemukseni voivat olla hiukan apuna selkokielen kysymyksien pohdinnassa. Toisaalta pieni epävarmuus saattaa olla jopa paikallaan. Selkokielen oppijoina ja käyttäjinä olemme monin tavoin samassa asemassa suomen kielen oppijoiden kanssa, yhteisessä keskustelussa yhteisymmärrystä hakemassa.

Artikkelin on kirjoittanut Eeva Visala. Eeva on Luetaan yhdessä -verkoston pitkän linjan vapaaehtoinen Lappeenrannasta ja toiminut sen lisäksi aktiivisesti verkoston ohjausryhmässä.