Etäkohtaaminen - uhka vai mahdollisuus?

04.05.2021
Henna-Maija Syrjälä

Kevään kolmen webinaarin sarja käynnistyi 15. huhtikuuta Luetaan yhdessä -verkoston asiantuntija Tanja Aakon vetämällä kokonaisuudella ”Etäkohtaaminen – uhka vai mahdollisuus?”. Webinaarin paneeliosiossa olivat mukana myös Kalliola Setlementin vapaaehtoistoiminnan ohjaava koordinaattori Eveliina Pasanen ja harjoittelija Saara Olsbo sekä Luetaan yhdessä -etäryhmien vapaaehtoiset Paula Hiidenuhma, Pirkko Kyttälä ja Ulla-Maija Keränen.

Webinaari käynnistyi pohtimalla sitä, mitä etäkohtaaminen tuo osallistujien mieleen. Kuvassa Mentimeter-työkalulla koostettu sanapilvi.

Webinaari aloitettiin listaamalla Mentimeteriin, mitä etäkohtaaminen tuo osallistujien mieleen. Muistoksi aloitustehtävästä jäi osallistujaporukan yhteinen sanapilvi (kuvassa). Mentimeter-kokeilun jälkeen Aakko piti pienen alustuksen illan teemaan ja kertoi muutamia oivalluksia, mitä verkostossa on vuoden aikana etäkohtaamisista tehty.

Webinaari jatkui paneelikeskustelulla. Keskustelussa todettiin, että opetusteknisesti etäryhmät mahdollistavat jopa kontaktiryhmiä monipuolisemman kielen opettamisen. Kohtaamisessa etäryhmät eivät kuitenkaan paneeliin osallistuneiden mielestä yltäneet kontaktiryhmien tasolle. Yksittäiselle kielenoppijalle etäryhmä voi olla joko helpompi tai haastavampi osallistua kuin lähiryhmä – riippuen oppijan asuinpaikasta ja tietoteknisistä taidoista. Etäryhmien nähtiin kuitenkin mahdollistavan osallistumisen monelle sellaisellekin opiskelijalle, jolle se muuten olisi mahdotonta.

Etäryhmässä oppimista helpottavat paneeliin osallistuneiden mielestä esimerkiksi sopivan kokoiset pienryhmät, osallistujiin tutustuminen, opettajan ja opiskelijan välinen vuorovaikutus, kiireetön tunnelma, opetusalustan ominaisuuksien hyödyntäminen ja opetusmenetelmien monipuolisuus. Haasteita etäkohtaamisiin puolestaan tuovat kehonkielen puuttuminen kohtaamisissa, tekniikan toimivuus, opiskelijoiden eriyttäminen kielitaidon tason mukaisesti sekä etäkohtaamisten suunnittelu ja tapahtumien ennakoiminen etukäteen.

Paneelikeskustelun lopussa osallistujat summasivat etäkohtaamisten olevan kivoja ja antoisia. Etävapaaehtoisuudesta haaveilevia kannustettiin liittymään rohkeasti joukkoon: tehdessä oppii ja etäkohtaamisten konkarit auttavat matkan varrella! Webinaari päättyi pienryhmäkeskusteluihin, joissa jokainen osallistuja pääsi ryhmän kanssa jakamaan ajatuksiaan etäajan kohtaamisista ja miettimään, mitä vie illasta mukana omaan vapaaehtoistehtäväänsä.

Jos et päässyt osallistumaan ”Etäkohtaaminen – uhka vai mahdollisuus?” webinaariin, Tanja Aakon alustus iltaan ja paneelikeskustelu ovat nähtävissä osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=ES8xJ0IW7B8


Tilaa uutiskirje

Julkaisemme verkostomme vapaaehtoisille tarkoitettua uutiskirjettä viisi kertaa vuodessa.
Valitse uutiskirje:

Sähköpostiosoitteesi: